Moi,
Pilsnerin alku on ollut käymisastiassa jo tasan kaksi viikkoa ja vielä se käydä kukkuu ihan kohtuullista tahtia, noin 8-9 kuplaa minuutissa vesilukossa. Yllätyin hieman että kyseinen hiiva (Wyeast activator 2001 Urguell Strain) on noinkin hidas toimimaan. Lämpötila on käymiskaapissa 10,2-10,7°C. Mulla oli ominaispainon mittalasissa pieni määrä vierrettä käymässä ikään kuin testinä käymispöntön kanssa kaapissa. Maistoin sitä tuossa eräänä päivänä ja se oli kyllä varsin hyvää, puhtaan makuista noinkin raakileeksi, humalointi oli aika ronski joskin varmasti tasaantuu vielä kypsymisen edetessä. Kyseessä ei ollut suinkaan liiallisen voimakas humalaisuus, eihän sellaista voi kait edes olla? :)
Lueskelin ulkomaisilta olutsivustoilta, että joillakin pääkäyminen kesti jopa neljä viikkoa. No mikäpä siinä, aikaahan on joten parempi odotella herkullista lopputuotetta. Kotioluen valmistuksessa on syytä pitää mielessä se tosiseikka että kiireellä näitä ei kannata alkaa tekemään. Jos harkitset oman satsin tekemistä, niin varaa heti aikaa käymisen aloittamisesta noin pari kuukautta ennen kuin alat haaveilemaan valmiin tuotoksen maistelemisesta.
Henkisesti jo itsekin valmistaudun antamaan käymiselle viikon, jopa pari aikaa ennen diasetyylitaukoa (lämpötilan nosto huoneen lämpöön pariksi päiväksi, poistaa kylmässä käymisessä erityisesti syntyvää diasetyyliä, joka tuo voin tyylisen / rasvaisen maun olueen), jonka jälkeen alan hiljalleen asteittain laskea lämpötilaa lagerointilukemiin, ehkäpä n. 2-3°C tuntumaan. Lagerointi kestää jokusen viikon, jonka jälkeen pannaan potra pilseneeri pulloihin pienen sokerimäärän(6-7g/litra) kera.
Pulloissa sokeri jälkikäy muutamassa viikossa hiilihapot oluen sekaan ja sitten pääsenkin jo nauttimaan valmista lageria. Hyvällä tuurilla pääsee jo Vappuna maistamaan ensimmäistä raakiletta pullosta, jossa voi hieman hiilihapon pihinää olla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti